Sastamalan Taekwon-Do seura
Mikko Allinniemelle 7.Dan!

Sastamalan Taekwon-Do seuran päävalmentaja Mikko Allinniemi suoritti 7.Dan vyöarvon Saksassa Dortmundissa 22.6. järjestetyssä vyökokeessa. Kyseessä on vasta kolmas Suomen ITF Taekwon-Do ry:n jäsenelle myönnetty mestari-arvo. 7.Dan vyöarvon myöntämiseen tarvitaan kaksi 9. Dan suurmestaria  vyökoetta arvostelemaan, joten ihan joka päivä vyökokeita ei myöskään järjestetä. Sahyunnim Allinniemen vyökoetta olivat graduoimassa Saseongnim Rolf Becking ja Saseongnim Kim Ung Lan.

Mestari Allinniemi kertoi saksalaisen vyökoejärjestelmän olevan hieman erilainen kuin Suomessa on totuttu.
– Vyökoekandidaatin on tuotava kokeeseen pari, jonka kanssa hän suorittaa mm. ennaltasovitut askelottelut, itsepuolutuksen ja ottelun. Tällaista systeemiähän Suomessa ei ole, Allinniemi kertoo.

Vyökoe oli fyysisesti haastava, sillä se kesti mestarikokeessa olevien osalta yli neljä tuntia.
– Yksi mestarikokeen haasteista oli myös se, että sitä ei tiedä yhtään etukäteen, mitä kokeessa kysytään, koska mestariarvojen vyökokeet pidetään suljettujen ovien takana ja paikalla voi olla vain mestareita tai suurmestareita koetta katsomassa, Sahyunnim Allinniemi jatkaa.

– Ensimmäinen “voitto” vyökokeessa oli se, kun pukuhuoneessa toinen kokeeseen osallistuva kertoi minulle huolestuneena että tiedänhän että mestarivyökokeeseen osallistuvan tulee olla vähintään 40-vuotias, kertoo Allinniemi hymyillen leveästi.

Sahyunnim Mikko Allinniemi

  • Aloittanut Taekwon-Don vuonna 1987
  • Maajoukkueessa mukana vuodesta 1994
  • Voittanut useista EM- ja MM-mitaleja, kruununa MM-pronssia ottelusta
  • Toiminut mm. Taekwon-Do Akatemian, Jyväskylän ITF Taekwon-Don, Laukaan ITF Taekwon-Do ja Sastamalan Taekwon-Do seuran päävalmentajana
  • Suoritti kolmantena suomalaisena 7.Dan vyöarvon kesäkuussa 2017